Leikki on yleismaailmallinen ilmiö: lapset leikkivät kaikkialla.

Jo pienetkin lapset puhuvat leikkimisestä ja leikeistään. Leikki on kuitenkin ilmiö, joka on vaikeasti käsitteellistettävissä yksiselitteisesti ja kattavasti. Leikin asiantuntijuus vaatii kuitenkin taitoa määritellä leikkiä ja kykyä tiedostaa, miten leikki rakentaa lapsen maailmaa ja toimii oppimisen alustana tai päämääränä.

Leikkiä voidaan tarkastella itseisarvona ja nähdä, että leikki on lapsuuden ajan tärkeintä toimintaa ja siten arvokasta itsessään. Leikki on aina vapaaehtoista toimintaa. Se on sisäisesti motivoitunutta, vapaaehtoista tekemistä. Leikki on lapselle tapa ottaa haltuun elämismaailmaansa.

Leikkiessään lapsi tutustuu ympäristöönsä, oppii uusia asioita ja sekä pyrkii jakamaan leikkikokemuksiaan toisten lasten kanssa. Leikki erottuu arjen muusta tekemisestä ja irrottautuu joskus todellisuudesta, vaikka usein leikin sisällöt heijastava lapsen arjen kokemuksia.

Leikki tulee näkyväksi lapsen ja ympäristön välisenä vuorovaikutuksena, jossa lapsi vaikuttaa ympäristöönsä ja ympäristö vaikuttaa lapsen valintoihin ja toimintaan. Kun lapsi tuntee olonsa turvalliseksi, innostuu hän tutkimaan ympäristön mahdollisuuksia ja ryhtyy itse valitsemaansa leikkiin. Lapsi kiinnittää huomionsa itseään kiinnostaviin ympäristön elementteihin ja sitoutuu itse valitsemaansa toimintaan. Kun leikitään ja toimitaan yhdessä, on toimijoiden tärkeää myös erottaa, milloin asioita tapahtuu leikisti ja milloin ihan oikeasti. Leikkijöiden täytyy jakaa samaa leikkitodellisuutta. Lapsi tarvitsee taitoja, miten lukea toisten lasten sanattomiakin leikkivihjeitä tai miten itse ilmaista leikkivihjeitä.

Sitoutuminen toimintaan on uusien taitojen oppimisen edellytys

Leikillisyyttä leikkiin tuovat lapsen oma sisäinen motivaatio, leikissä löytyvä hauskuus sekä kyky irrottautua todellisuudesta. Luonteeltaan leikkisä leikki on vapaata ja riemukasta. Siinä ei ole ajallisia tai avaruudellisia rajoja ja kavereiden kanssa yhteisesti rakennetuista leikin säännöistä huolimatta leikin lopputulos on epävarmaa.

Leikkiä voidaan tarkastella sekä elämässä tarvittavien taitojen oppimisen areenana että leikkitaitojen oppimisen paikkana. Leikkitekojen kautta lapsi hankkii ja harjoittelee erilaisia taitoja sekä ymmärtää omaa toimintaansa suhteessa ympäröivään maailmaan. Lapsi harjoittelee taitoja leikkimällä arkea todeksi sekä muuntamalla leikin tapahtumia testaten, miten oma toimintansa vaikuttaa ympäristöön. Toiminnasta saatu palaute rakentaa lapsen kokemusta itsestä toimijana – toivottavasti positiiviseen suuntaan. Leikkijän identiteetti vahvistuu ja leikkitarinoiden kautta lapsi oppii mukauttamaan omaa toimintaansa erilaisissa tilanteissa. Leikkijät harjoitteleva nk. adaptaatiotaitoja, joiden hallinta on myöhemmin itseohjautuvuuden ja itsenäisen toiminnan edellytyksinä.

Joskus lapsella on haasteita taitojen oppimisessa, eikä leikki aina suju. Silloin leikkimään voidaan opetella yhdessä aikuisten kanssa. Toki aikuista tarvitaan jokaisen lapsen leikin maailmassa aktiivisena osallistujana. Onhan Vygotsky jo aikoinaan todennut, että lapsi kykenee leikkimään ja toimimaan taitojensa ylärajoilla taitavamman lapsen tai aikuisen seurassa. Tällaiset tilanteet opettavat lapselle aina jotakin uutta. Lapsi tarvitsee malleja toiminnalleen, mutta myös ”valmentajaa” haasteellisten taitojen harjoittelussa.

Leikkiteorioiden mukaan leikin kehityksen päävaiheet etenevät ympäristön tutkimisesta symbolisen leikin kautta mielikuvamaailmaan ja aina sääntöjä sisältävien pelien maailmaan. Kielen kehityksellä, mielikuvilla ja ajatteluntaidoilla on osoitettu olevan selkeä yhteys leikkimään oppimisessa. Alkuvaiheen symbolinen leikki on yksinkertaisten päivittäisten askareiden matkimista, esim. lapsi juo tyhjästä kupista kuvitteellista mehua tai nukke peitellään nukkumaan. Sosiaalinen oppiminen on monimutkaisempaa yhdessä toimimista, mutta alkaa yleensä leikkien jo toisen ikävuoden aikana. Leikin tarinat monipuolistuvat ja pitenevät taitojen kehittyessä

Taitava kasvattaja käyttää ympäristöä hyväkseen rajatakseen tai rikastaakseen lapsen leikkiä ja viedäkseen huomion leikkiä eteenpäin vievään toimintaan. Lapselle voi antaa leikkivihjeitä, sekä sanallisia että sanattomia, ja houkutella näin taitoja kehittävään toimintaan ja omaan ongelmanratkaisuun.

Lasten osallisuuden toteutuminen erilaisissa toimintaympäristöissä on ollut ajankohtaisessa keskustelussa viime vuosina erityisesti varhaiskasvatuksessa sekä kuntoutuksessa. Osallisuus rakentuu sekä osallistumisesta arjen toimintaan että erityisesti liittymisen kokemuksesta. Lapsen osallisuutta mahdollistavat paitsi riittävät toimintataidot, myös positiivinen käsitys itsestä toimijana ja mahdollisuus toteuttaa omia valintojaan ja mielenkiintojaan. Vertaisten merkitys osallisuuden mahdollistajina korostuu lapsen kasvaessa.

Lapsen osallistuminen ja liittyminen leikkitoimintaan mahdollistuu, kun lapsella on riittävät taidot osallistua itselleen merkitykselliseen tekemiseen ja kun ympäristö huomioi hänen aloitteitaan sekä tarvittaessa tukee lapsen toimintaa.

Kuuluvuuden tunne rakentuu sosiaalisesti hyväksytyn toiminnan kautta. Leikissä myös harjoitellaan taitoja, joita tarvitaan liittymiseen osaksi sosiaalista ympäristöä. Lapset itse määrittävät kavereiden kanssa sääntöjä leikin eteenpäin viemiseksi ja rikkovat niitä hauskuuttaakseen ja viedäkseen eteenpäin leikkiä. Hakevat rajojaan ja rakentavat yhteistä todellisuutta. Usein lapset tietävät hauskuutuksen ja kiusaamisen rajan ja kykenevät säätelemään omaa toimintaansa taitavassa leikissä. Muista kuitenkin, että aina eivät lapsen taidot ole riittävät näin monimutkaiseen harkintaa vaativaan toimintaan. Kun leikki kavereiden kanssa ei onnistu, havainnoi ja arvioi lapsen leikkitaitoja. Pohdi onko kyse leikkitaitojen puutteesta, ja tarkenna mikä leikissä on haastavaa ja mikä onnistuu.

Tiina Lautamo, FT, leikin asiantuntija