en
Language
English
  • Suomi
  • English
Currency

    ANU LAMMINEN

    ”Jokainen lapsi kaipaa aikuisen lämmintä ja sensitiivistä läsnäoloa, vuorovaikutusta sekä tunnetukea hyvinvointinsa tueksi”.

    Varhaiskasvatuksen erityisopettajana sydäntäni lähellä ovat lasten sosiaalisemotionaalisten taitojen vahvistaminen sekä esteetön oppimisympäristö, joka on rakentunut lasten kiinnostuksen kohteista ja tarpeista käsin fyysisesti, psyykkisesti, sosiaalisesti sekä pedagogisesti turvalliseksi kokemisen paikaksi. Turvallisen ja esteettömän oppimisympäristön rinnalle tarvitaan myös aikuisia, jotka tunnistavat lasten osaamista, sanoittavat heidän vahvuuksiaan sekä mahdollistavat onnistumisen kokemuksia. Sytyn arjessa erityisesti yhteisöllisistä, herkistä hetkistä, joissa lapsilla on tilaa tulla aidosti kuulluksi ja nähdyksi.

    Olen työskennellyt pitkään varhaiskasvatuksen opettajana, varhaiskasvatuksen erityisopettajana sekä erilaisissa varhaiskasvatuksen asiantuntijatehtävissä. Olen saanut mallintaa ja kouluttaa varhaiskasvatuksen henkilöstöä taide- ja kerrontalähtöisten työtapojen käyttöön lasten sosiaalisemotionaalisten taitojen vahvistamisen näkökulmasta. Suureksi ilokseni olen saanut olla mukana tuottamassa sisältöjä itselleni rakkaisiin aiheisiin, kuten mm. taidelähtöisiin työtapoihin, eläytyviin lukuhetkiin sekä perhelukemiseen liittyen -itse rinnalla koko ajan aiheista lisää oppien. Oppimisen ja kehittämisen riemu sekä yhteinen tekeminen ovat vahvasti läsnä myös uudessa RALLA-tiimissä.

    Uskon hyvinvoinnin kasvavan myötäelävässä toimintakulttuurissa, jossa lapsille ominainen tapa toimia on leikki, taiteellinen ilmaisu sekä kokeminen -toiminnallisuutta unohtamatta. Lapset tarvitsevat meitä aikuisia tunteidensa peileiksi, vahvojen tunteiden kanssasäätelijöiksi sekä - sanoittajiksi. Tämä kaikki mahdollistuu lapsiryhmässä kokonaisvaltaisen ja leikillisen kokemisen kautta, laadukkaassa arjen pedagogiikassa.

    Koulutus: KM, VEO, pedagoginen pätevyys

    #lapsuus #lapsuudenitseisarvo #leikki #inklusiivinenarki #sosiaalisemotionaaliset taidot #taidelähtöisyys #havainnointi

    Anu Lamminen, anu.lamminen@ralla.fi

    Older Post
    Newer Post
    Close (esc)

    Popup

    Use this popup to embed a mailing list sign up form. Alternatively use it as a simple call to action with a link to a product or a page.

    Age verification

    By clicking enter you are verifying that you are old enough to consume alcohol.

    Search

    Shopping Cart

    Your cart is currently empty.
    Shop now