Luennoin usein lapsen elämäntaitojen kehityksestä. Kun puhun alle kouluikäisen lapsen taitojen oppimisesta, minulta kysytään mitä kaikkea missäkin iässä tulisi osata.
Ikään vertaaminen perustuu aiemmin vahvasti vallalla olevaan käsitykseen niin kutsutusta normaalista kehityksestä. Haluaisin kuitenkin kääntää normiajattelun näkökulman enemmän siihen, onko lapsella riittävät taidot osallistua vertaistensa toimintaan erilaisissa arjen tilanteissa.
Osallistuessaan lapsi oppii koko ajan uusia elämäntaitoja. Meidän tulee normaalin ikäajattelun sijaan keskittyä tarkastelemaan, tarvitseeko lapsi tukea, kuinka paljon tukea ja millaista tukea hän tarvitsee uusien elämäntaitojen oppimiseen ja erityisesti osallistumiseen vertaisten toimintaan erilaisissa arjen ympäristöissä.
Taidot näyttäytyvät suhteessa ympäristön vaatimuksiin
Mitä sitten ovat ne elämässä tarvittavat taidot, joita lapsen tulee harjoitella ja oppia. Erilaisia taitoja on määritelty monesta eri käsitteellisestä ja teoreettisesta näkökulmasta käsin. Taidot usein sekoitetaan lapsen omaamiin valmiuksiin (esimerkiksi havainto-motoriset valmiudet, kognitiiviset kyvyt, psyykkiset valmiudet) tai kokonaisten arjen tehtävien onnistumiseen (esimerkiksi kykyyn käydä wc:ssä itsenäisesti). Taitoja tarkastellessa huomion tulisi kiinnittyä toiminnan laatuun ja siihen kuinka taitavasti tai intensiivisesti lapsi sitoutuu kulloiseenkin tekemiseen ja toimintaan. Taidot ovat havainnoitavissa olevia opittuja tekoja, joita lapsi tekee, kun hän toimii ja osallistuu arjessaan erilaisiin toimintoihin. Se mitä ja millaisessa ympäristössä lapsi on toimimassa asettaa erilaisia vaatimuksia lapsen taidoille. Kotona rajatussa ympäristössä toiminnat voivat sujua jo hyvinkin, mutta uudessa ja vieraassa ympäristössä sama toiminta vaatii erityisesti kykyä mukauttaa oppimaansa tähän uuteen tilanteeseen.
Eri ympäristössä samatkin tehtävät muuttavat luonnettaan ja vaativuuttaan ympäristössä tapahtuvien muutosten myötä. Esimerkkinä aikuinen voi miettiä miten itse kotona tutussa ympäristössä kahvin keitto sujuu rutiinisti ilman sen enempää tietoisesti pohtimatta, miten sen teen. Mutta kun menet vieraaseen keittiöön tekemään samaa tuttua toimintaa, joudut heti aktiivisemmin mukauttamaan omaa tekemistäsi ja toiminnan prosessi keskeytyy tai hidastuu ympäristön ollessa outo. Joudut ottamaan käyttösi kykysi mukauttaa omaa toimintaasi tai muuttaa ympäristöä omaan tapaasi tehdä.
Lapsi tarvitsee riittäviä motorisia taitoja, jotta osaa pukea, kiivetä, käyttää haarukkaa, piirtää, hiihtää tai vaikka leikkiä hippaa. Tekeminen vaatii kuitenkin myös ideointia, suunnittelua ja oman toiminnan arviointia. Usein unohdamme tarkastella lapsen nk. prosessitaitoja, joita tarvitaan toiminnan eteenpäin viemiseen. Siihen miten keksin mitä tekisin ja miten joustavasti teen ja kykenenkö tarvittaessa mukauttamaan omaa toimintaani ympäristön haasteiden mukaiseksi.
Lapsen täytyy jakaa toiminnan ideansa toisten kanssa saadakseen kaverit mukaan yhteiseen tekemiseen. Tai hänen on itse osattava liittyä joustavasti meneillään olevaan tekemiseen. Esimerkiksi, kun leikkiessään lapsi lukee toisten lasten antamia leikkivihjeitä ja vastaa niihin tarkoituksenmukaisella tavalla pääsee hän mukaan leikkiin. Lapsen toimijan identiteetti rakentuu suhteessa hänen omaan kokemukseensa, miten hän onnistui tekemisessään sekä vertaisiltaan saamasta palautteesta. Saadessaan positiivisia kokemuksia, omasta toiminnastaan ja vertaisten kanssa toimiessaan, lapsi säilyttää innokkuuden oppia uutta.